Tekemistä

Luontopolku

Aurinkokuru

Ulkoilua vuoden ympäri – upeassa saaristoluonnossa

Maailman kaunein saaristo tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden liikkua ulkona vuoden ympäri. Kultaranta Resortin merellinen ympäristö on erinomainen paikka irtautua arjen rutiineista.

Kesällä voit retkeillä luontopoluilla, sup-lautailla, kalastaa tai uida. Luonnonhiekkainen uimaranta sijaitsee Kultaranta Marinassa vain 600 metrin päässä vastaanotostamme ja ravintolapalveluista.

Talvella tekemistä tarjoavat muun muassa saaristolaismaisemissa kulkeva hiihtolatu tai vaikkapa ohjattu lumikenkäretki. Alueelta löytyy etsittävää myös geokätköilystä innostuneille.

Koe 80 hehtaarin upea ulkoilualue

Aiemmin Kultaranta Resortin ylläpitämä ulkoilureitistö on siirtynyt Naantalin kaupungin hoitoon. Samassa yhteydessä toteutettiin nimenmuutos Aurinkokuruksi.

Reitti ja kohteet säilyvät toistaiseksi ennallaan, mutta pieniä muutoksia on jossain vaiheessa tulossa. Alkuvaiheessa muutoksia tehdään mm. opastuskyltteihin. Polulta on mahdoton eksyä, sen verran tiheästi reitti on viitoitettu.

Kalliotieltä alkava noin 1 km mittainen Kurunpolku johdattaa kävijän polkujen risteyskohtaan, josta voi valita kierrettäväksi joko 1,4 km pituisen Ketunlenkin tai 1,3 km pituisen Ilveskallion reitin. Niistä Ketunlenkki on helppokulkuisempi. Molemmat lenkit kiertämällä ulkoilureitin kokonaismatkaksi tulee noin 6 kilometriä.

Ketunlenkin varrella on Karpaloisen laavu- ja tulipaikka, jossa on mukava pysähtyä tauolle. Tulentekokin on mahdollista, kunhan tuo omat polttopuut mukanaan. Ilveskallion reitin varrella on kaksi taukopaikkaa. Reitin varrelle ei ole sijoitettu roska-astioita, vaan jokainen kulkija kantaa omat roskansa pois.

Aurinkokurun ulkoilualueen kartta

Saapuminen ja auton pysäköiminen

Pysäköinti on Virventiellä Rymättyläntien eteläpuolella, josta tien voi ylittää suojatietä pitkin. Pysäköinti Kalliotiellä on kielletty. Pysäköintialueelta Kalliotietä pitkin reitin alkupisteelle on kävelymatkaa noin 600 metriä.